lauantai 12. helmikuuta 2011

Muumi kakku


Ellenin kakku. Aiheeksi annettiin muumit.
Välissä valkosuklaa-, tummasuklaa ja maitosuklaamoussea. Ja vaikka onkin mun luottotäyte niin tietysti onnistuin sössimään täytteen kanssa. Kesken leipomisen oli siis käytävä kaupassa (mies onneksi lähti) joten täytteet saatiin hyvänä kakkuun mutta mitä kävi yhdelle kakkukerrokselle? Se jäi aivan kuivaksi :O
Olisiko se jäänyt kokonaan kostuttamatta siinä sähellyksessä. Onneksi oli kakun yläosan osuudesta ja loppujen lopuksi ei maistuvuudessa häirinnyt. Muuten oli kuitenkin hyvä ja mousset toivat tarpeeksi pehmeyttä. Kovasti sai kuulema vierailta kehuja :)

Eilen olin jo sitä mieltä etten enään ikinä tee yhtäkään kakkua kun lähes aina kun tekee muille menee jotain pieleen. Vielä on kaikki loppujen lopuksi olleet hyviä eikä lopputuloksessa ole mun epäonni näkynyt mutta tekovaiheessa saan käyttää aikaa mokien korjaamiseen eli tehdä täytteitä uudestaan tai lisää, käydä kaupassa kesken teon tai lisäpohjia millon minkäkin syyn takia.
Mutta kyllä se kun kakun saaja on kakusta onnessaan, saa kaiken kakkuun uhratun kiukun unohtumaan! Pääasia on kuitenkin loppujen lopuksi se että kakun saaja on siihen tyytyväinen ja mielettömän hyvä mieli tulee kun saa kuulla iloisista sankareista. Eipä näitä muuten tekisi.

Ellen oli ollut kakusta kovin kovin iloinen ja ne kiitokset jotka tämän kakun saajan perhe todella osaa oikeasti ja aidosti antaa, saavat niin hyvälle mielelle että eiköhän Ellen saa jatkossakin toivomansa synttärikakun ;)
Toisaalta, tarpeeksi tutulle tehtäessä ei paineetkaan ole niin pahat. Vaikka on se aina jos muille tekee, kauhea stressi että eihän mitään mene pieleen ja tottakai haluaa onnistua ja saada aikaan hyvän ulkonäön lisäksi myös hyvän makuisen kakun.

Sokerimassaa kokeilin ekaa kertaa ja tein muumit siitä. Jollain tapaa helpompi muotoilla kuin marsipaani mutta toisaalta taas vaikeampi. Muumit tulivatkin hyvin syöneen kokoisiksi kun painui kasaan niin herkästi :D
Kuusi on myös sokerimassaa sekä muumin sukset. Teksti ja niiskuneidin pulka marsipaanista.
Kuvassa kermavaahdon epätasaisuus hyppää aika voimakkaasti silmille, luonnossa oli mun mielestä parempi ja tarkoituksella siis jätin "lumihangen" epätasaiseksi.

Onnea vielä Ellen!




Kuvissa ei näy mäki niin selvästi mutta tässä ennen kemavaahtoa (ja pientä muotoilua vielä tein tuon kuvan jälkeen) näkyy kakun jyrkkyys aika hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti